![]() GRILLIMAKKARAA, PERUNANYYTTEJÄ JA HERKKUSIENISALAATTIA (5 annosta) Makkaraa grillattavaksi Perunanyytit (5 annosta) 12-15 perunaa 1 ruukku ruohosipulia suolaa, pippurimaustetta 2-3 tl valkosipulista yrttimaustesekoitusta muutama nokare voita tai margariinia alumiinifoliota Herkkusienisalaatti (4-6 annosta) 2 rs (à 170 g) tuoreita herkkusieniä 1 punasipuli tai muutama sipulivarsi 1 ruukku basilikaa 0,5-1 tl mustapippurirouhetta Kastike 1 dl ruokaöljyä 0,25 dl omenaviinietikkaa 0,5 tl suolaa 2 tl hunajaa 2 rkl ketsuppia Perunanyytit: Leikkaa hyvin pestyt perunat lohkoiksi ja jaa lohkot viidelle alumiinifoliopalalle. Lisää silputtu ruohosipuli ja mausteet. Laita rasvanokareita päälle ja kierrä nyytit kiinni. Kypsennä 225ºC uunissa noin 40 minuuttia. Tarjoa höyryävän kuumina vasta grillattujen pihvien tai makkaroiden kanssa. Herkkusienisalaatti: Puhdista ja viipaloi sienet. Silppua sipuli ja basilika. Laita ainekset kulhoon, purkkiin tai säilytysrasiaan ja mausta mustapippurirouheella. Kastike: Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada se aineksien päälle. Anna maustua muutamia tunteja tai seuraavaan päivään. Salaatti maistuu grilliruokien kanssa ja se on myös maistuva lisäke muillekin kesäaterioille. Se sopii hyvin myös vihreän salaatin ainesosaksi. Edelliselle sivulle! ![]() K-MARKET PIRKKATORI Halikko p.02-7371666 |