![]() TOMAATILLA PEITETTY LAHNA ![]() 4-6:lle noin 1½ kg:n lahna noin 2 tl suolaa viispippuria tai mustapippuria myllystä 2 ruukkua rucolasalaattia 15-20 basilikan lehteä 3-5 kiinteää isohkoa tomaattia noin 3 dl kalalientä valkoviinillä tai sitruunamehulla terästettynä tilkka öljyä Pyydä kauppiasta perkaamaan kala tai tee se itse. Suomusta kala (sujauta lahna isoon muovipussiin ennen suomustusta, niin suomut eivät lentele ympäri keittiötä), poista sisälmykset ja kidukset, mutta jätä kitalaki. Huuhdo kala ja kuivaa se talouspaperilla. Nosta kala öljytylle tai leivinpaperilla peitetylle uunipannulle. Leikkaa tomaatit viipaleiksi. Mausta kala suolalla ja pippurilla joka puolelta ja täytä vatsaontelo rucolanlehdillä tai esim. kevätsipuleilla ja tomaatin kantapaloilla. Levitä kalan pintaan basilikanlehdet ja tomaattiviipaleet niiden päälle. Kiinnitä tomaattiviipaleet cocktailtikuilla. Pirskota kalan päälle valkoviiniä tai kalalientä ja kaada loput uunipannulle. Kypsennä 180-200 asteessa uunin alaritilätasolla 40-50 minuuttia tai kunnes kala on kypsä ja selkäevä irtoaa helposti. Lisää kypsymisen puolessa välissä pannulle kasviksia esim. paloiteltu fenkoli ja lohkottuja sipuleita. Jos haluat että tomaattiviipaleet säilyvät kokonaisina, voit lisätä myös ne vasta kypsymisen puolessa välissä. Lisää tarvittaessa pannulle myös kalalientä. Tarjoa lisukkeeksi keitinperunoita, kasviksia ja pannun liemi, jonka voit suurustaa esim. maizenalla. Lähde: Pro Kala ry Edelliselle sivulle! ![]() K-MARKET PIRKKATORI Halikko p.02-7371666 |